Nuku yö Helvetissä

Suomen Latu esitti haasteen, johon oli tartuttava. Haaste osui ja upposi ajan hermoon ja Suomen Latu teki hienoa työtä tiedottamisen ja innostamisen saralla. Facebookissa 5199 käyttäjää oli ilmoittanut osallistuvansa #nukuyöulkona haasteeseen. Siis 5199 ulkonanukkujaa!!!  Ja sen huomasi myös meidän kohteeksi valikoituneessa Helvetinjärven kansallispuistossa. Tämän Helvetin nimeämisessä on kyllä täytynyt tapahtua virhe. Kokemus lähenteli enneminkin sitä toista raamatullista loppusijoituspaikkaa.

(lisää…)

Vuoristovaeltajan kiipeilyvarustus

Jäätikkö- ja vuoristo-olosuhteissa vaeltamisessa tarvitaan tiettyä kiipeilyvarustusta ja sen käyttötaitoa, jotta liikkuminen olisi turvallista. Aikaisemmin tässä blogissa kuvatun Kebnen reissun lähtökohtana oli kantaa usean päivän varustus jatkuvasti mukana ja myös kiivetä tuon samaisen varustuksen kanssa. Vuoristokiipeilytermein tällaista kiipeilyä nimitetään alppityylin kiipeilyksi. Siinä korostuu varustuksen minimointi, keveys, monikäyttöisyys, luotettavuus ja erityisesti taito käyttää sitä. Lähestymistapa on siis ideologisesti hyvin samankaltainen, kuin kevytretkeilyssä ja grammanviilauksessa.

(lisää…)