Teksti ja kuvat: Juhani Metsäpelto


Suomen korkein kohta, Suomen korkein huippu, Suomen erämaisin kohta, Suomen vesiputousten kuningas ja Reisan kansallispuiston huikeat vesiputoukset kaikki yhdellä vaelluksella. Tämä on reittikertomus helpottamaan muiden retkisuunnitelmia ja pahentamaan matkakuumetta. Säistä ja mielialoista en kirjoita, kuin niiltä osin, kun arvelen niiden vaikuttavan retkien suunnitteluun. Eväistä ja varusteista kirjoitan jonkin verran, koska niillä on keskeinen merkitys osin vaativahkossa maastossa toteutettavaan retkeen.

Reitti

Kesällä 2020 piti suunnata Sarekiin. Koronavirus pakotti kuitenkin luopumaan siitä suunnitelmasta. Niinpä piti kehittää suunnitelma, jolla pääsisi mahdollisimman samaan fiilikseen. Korkeita mäkiä, erämaan tunnelmaa ja vuolaita virtoja. Käsivarren erämaa tarjoaa Suomessa tähän parhaat puitteet. Lisäksi ”löysin” Norjan rajan takaa Reisan kansallispuiston. Nettihaut kävivät muutaman päivän kuumina ja kuvat Reisan putouksista tekivät vaikutuksen. Suunnitelma oli valmis.

Käsivarren erämaassa suunnittelin reitin kulkemaan mahdollisimman paljon minulle uusia reittejä ja kapuamaan uusille 1000 metrin huipuille.

Näyttökuva 2020-07-21 kello 21.47.12
Reitit Suomen puolella. Karttaselaimen offline-kartat toimivat maastossa hienosti. Puhelimen akun säästämiseksi en käyttänyt Karttaselaimen sovellusta suunnistamiseen, mutta välillä sen avulla oli kiva tarkastella aiottua etappia yksityiskohtaisemmin.

Reisan kansallispuistoon houkuttelivat vesiputoukset. Erityisesti Imofossen ja Mollisfossen piti nähdä. Maastossa tein ratkaisun, että käyn katsomassa myös Sarafossenin.

Screenshot_20200721-094845__01
Reitti Reisan kansallispuistossa. Reitti kulki Imofossenilta eteen päin polkuja pitkin. Kuva: https://reisanasjonalpark.no/en/map/

Varsinaisen vaelluksen jälkeen tein Kilpisjärveltä käsin vielä päiväretken Kitsiputouksella ja Norjan Rovijoen putoukselle. Tässä kännykällä kuvattu yhteenveto reissun putouksista.

Päivä 1: Tsahkaljärvi – Siedjonjohka, noin 26km

Edellispäivänä ajoin 1250 ja kävelin 3 kilometriä Tsahkaljärven rantaan yöksi. Tavoite on aina aloittaa reissu rauhassa ja nousujohteisesti. Niinpä kuljin ensimmäisenä päivänä rauhassa Termisjärven ja Kutturakurun kautta kohti Siedjonjohkaa. Matkalla kokeilin kalavehkeiden toimivuutta Guhturgurajavrellä. Vapa ja kela toimivat, mutta vieheet eivät kelvanneet kenellekään.

Käsivarren erämaa ja Reisan kansallispuisto
Termisjärvi

Päivän etappi oli melko helppokulkuista, etenkin, kun Kutturakurussa sai kulkea pitkän matkaa kantavalla lumella.

Käsivarren erämaa ja Reisan kansallispuisto
Siedjonjohkan leiri

Päivä 2: Siedjonjohka – Raamajärvi, noin 20,5km

Päivän kaksi tavoite oli käydä tutustumassa Kekkosen kämppään, kalastaa ja siirtyä kohti Suomen erämaisinta kohtaa ja Reisan kansallispuistoa.

Käsivarren erämaa ja Reisan kansallispuisto
Lovttogielasin etelärinteellä. Helppokulkuista maastoa.
Käsivarren erämaa ja Reisan kansallispuisto
Harrejaaavrrit. Oletan Harren viittaavan harjukseen, mutta hauki minun vieheeni vei.

Matkalla Kekkosen kämpälle Harrejavrrillä viskoin viehettä sen aikaa, että hauki (melko varmasti) tappeli siiman poikki. Pidä järvesi.

Kekkosen kämpällä oli mukava kalaporukka, joka näytti minulle paikat myös sisältä. On Kekkosen kelvannut hiihdellä yliperällä.

Kämpän ihmettelyn jälkeen olin suunnitellut kiertäväni kahlaamolle, mutten voinut vastustaa kalaporukan tarjousta heittää minut kumiveneellä kämpän kohdalta yli. Jo vain nopeutui matka ja väheni rämpiminen.

Tai no, nahkakenkävaeltaja olisi saattanut olla tuosta rämpimisestä eri mieltä. Vastarannalla oli melko märkä ja laaja suo.

Käsivarren erämaa ja Reisan kansallispuisto
”Kekkosen suo”

Polkujuoksukengillä kulkeva kiitti kyydistä ja paineli suota pitkin Valtijoen rantaan hetkeksi kalastamaan. Kalastuksesta ei kerrottavaa. Mutta Valtijoki ja sen hiekkatörmät olivat hienoja.

Käsivarren erämaa ja Reisan kansallispuisto
Valtijoki

Päivä 3: Raamajärvi – Mollisfossen, noin 30km

Tämän päivän kohteet ja maisemat alkoivat pärisyttää Metsäpellon poikaa oikein tosissaan. Ja yksi noin kilometrin pätkä pärisytti ilmoille myös ärräpäitä.

Ensimmäinen kohde oli Suomen erämaisin kohta. Tätä pistettä kauemmas tieverkostoista ei Suomessa pääse. Suomen erämaisinta kohtaa määritettäessä on otettu huomioon myös Norjan puolen tieverkosto. Piste on aivan Norjan rajan tuntumassa. Rajan takana on Reisan kansallispuisto. (Suomen Luonto)

Käsivarren erämaa ja Reisan kansallispuisto
Suomen erämaisin kohta

Suomen erämaisimman pisteen kautta suuntasin kohti Imofossenin putousta. Putoukselta matka jatkuisi Kalottireittiä pitkin, mutta matka sinne oli karttatutkimuksia lukuun ottamatta pieni mysteeri.

Matkalle tulisi ainakin yksi joen ylitys ja Jiertan huipulle kapuaminem (valinnainen, mutta suositeltava).

Käsivarren erämaa ja Reisan kansallispuisto
Geatkejoen rantaa päästäkseen oli hetken melko kettumaista pajukkoa ja suota.
Käsivarren erämaa ja Reisan kansallispuisto
Geatkejoen ylitys osoittautui helpoksi.

Joen ylityksen jälkeen alkoi kapuaminen kohti Jiertan huippua. Suomen suunnasta lähestyttäessä Jiertan profiili toi mieleen Käsivarren erämaa Saivaaran.

IMG_20200711_120753
Jierta, ”Reisan Saivaara”

Ja kuten Saivaaran huipulta aukeaa hieno näköala Meekon laaksoon, aukesi Jiertan huipulta hieno näkymä Reisan laaksoon. Jiertalle kiivetessä ja sieltä Reisaelvan laaksoa katsoessa viimeistään tajusi, miksi Norjan kartoissa korkeuskäyrien käyräväli on 20 metriä.

IMG_20200711_115921
Näkymä Jiertan huipulta.

Huipulta lähdin laskemaan kohti Imofossenin putousta. Peitteisessä maastossa tajunta räjähti, kun tupsahdin Imofossenille kuin telkkä pönttöön. Yksittäisenä kohteena Imofossen oli ehkä koko reissun vaikuttavin (tämän jutun alussa videokooste putouksista).

Imofossen
Imofossen

Putoukselta aloin suunnistaa kohti Nedrefosshyttan kämppää. Tässä vaiheessa putouksen aiheuttama hekuma vaihtui hetkessä armottomaksi ketutukseksi. Ensimmäinen kilometri ennen tasaisempaa maastoa oli todella haastava. Paljon jyrkkää pikkujyrkännettä, jossa sai punnertaa itseään käsivoimin eteen päin. Märissä kengissä ja sukissa tuntui pieni epämiellyttävä tunne, joten istahdin kivelle tutkimaan kantapäätä. Iho oli auki kynnen kokoiselta alalta. Ei auttanut kun ryhtyä lääkärileikkeihin. Ruskeaa Leukoplastia pari pätkää ja matka jatkui. Onneksi teippaus toimi, eikä kantapää aiheuttanut enempää harmia.

Jos joku suunnittelee vastaavaa reittiä, suosittelen lämpimästi käymään katsomassa, olisiko esimerkiksi Imo-Gammenin kohdalta mentävissä helpommin yli polulle. Putouksen kohdalta yli ei ollut asiaa, mutta lisälenkki saattaisi hyvinkin olla vaivan väärtti.

Polulle päästyäni matka jatkui joutuisasti kohti Mollisfossenia, 269 metriä korkeaa alueen kuuluisinta putousta. Putous putoaa jyrkänteeltä muutaman sata metriä Reisaelva joen itäpuolen. Polku taas kulkee joen länsipuolen. Yli oli siis mentävä.

Illan ylityspaikka ei olut erityisen onnistunut. Lyhyen matkaa hirvitti. Pääsin kuitenkin yli, jätin rinkan Mollisfossenin tulipaikan katokselle ja marssin tutkimaa putousta lähemmin. Ei jättänyt tämäkään putous kylmäksi.

Käsivarren erämaa ja Reisan kansallispuisto
Mollisfossen

Yövyin putouksen viereisessä katoksessa rankisen suojissa. Sen verran paljon joen kalastajat ja muut putousturistit siinä liikkuivat, että yöpymispaikkana tuo oli vähän levoton. Illalla kävelin vielä alavirtaan tutkimaan aamuksi turvallisemman ylityspaikan. Sellainen löytyikin noin pari sataa metriä alavirran puolelta Mollisfossenin sivuhaaran kohdalta.

Päivä 4: Mollisfossen – Coalbmajavvri, noin 40km

Alun perin olin suunnitellut nousevani Reisan laaksosta ylös Mollisfossenin paikkeilla ja käveleväni melko suoraviivaisesti Somasjärvelle. Maastossa kuitenkin totesin, että putouksen kohdalta ei kannata yrittää ylös. Omia jälkiäni en halunnut palata takasinpäin. Kartasta katsottuna ajattelin, että Siemman kohdalta voisi hyvinkin päästä ylös. Sitten totesin, että putouksiahan tänne tultiin katsomaan. Päätin siis kävellä Sarafossenin kautta Kalottireittiä takaisin Suomeen.

Käsivarren erämaa ja Reisan kansallispuisto
Reisan laaksosta ei ihan joka paikasta pääse kiipeämään pois.

Matkan varrelle jäi vielä Dissaldakkan putous. Sekin oli hieno.

Käsivarren erämaa ja Reisan kansallispuisto
Dissaldakka

Kalottireitin polku Reisaelvan varrella tarjoaa vesiputousten lisäksi paljon muitakin hienoja luontoelämyksiä. Yläjuoksun kivikko vaihtuu alkuun koivikkoon ja jopa miehen korkuiseen saniaisviidakkoon. Alempana tulee vastaan tervanpoltolta säästyneitä massiivisia mäntyjä ja lopulta kuusia.

2020-07-18_11-46-59
Saniaisviidakko. Monin paikoin saniaisia saa siirtää käsin sivuun, jotta näkee mihin asuu.
Käsivarren erämaa ja Reisan kansallispuisto
Saraelvan opasteet. Täältä voi aloittaa vaelluksen Reisan kansallispuistoon.

Saraelvasta Kalottireitti kääntyy länteen ja alkaa noin 400 nousumetrin pätkä kuusimetsästä puurajaan. Tällä pätkällä kannattaa poiketa Sarafossenin putouksen alemmalle ja ylemmälle katselupaikalle.

Käsivarren erämaa ja Reisan kansallispuisto
Sarafossen

Puurajan yläpuolelle reitti jatkuu helppokulkuisena loivapiirteisenä avotunturina.

Käsivarren erämaa ja Reisan kansallispuisto
Jossain Saraelvan ja Somasjärven välillä
Käsivarren erämaa ja Reisan kansallispuisto
Leiri Colabmejavvrilla. Reissun ainoa sadeilta.

Päivä 5: Coalbmajavvri – Kopmajoki, noin 15km

Kahden pitkän päivän jälkeen oli syytä ottaa palauttavampi päivä. Niinpä kävelin Kopmajoen tuvalle, pakkasin eväät ja kalastuskamat ”vyölaukku” ja painuin seitakiven kautta kalaan.

Käsivarren erämaa ja Reisan kansallispuisto
Somaksen seita.
Käsivarren erämaa ja Reisan kansallispuisto
Lepopäivän illallinen

Päivä 6: Kopmajoki – Bierfejavri, noin 30km

Lepopäivän jälkeen heräsin aamu viideltä auringonpaisteeseen. Viimeksi kun olin saanut tarkasteltua säätietoja, oli pelko, että tälle päivälle sattuisi sateita. Suunnitellun reitin toteuttamisesta saattaisi tulla todella haastava, jos sade pääsisi kastelemaan rakkakivikon. Niinpä nappasin pienen suupalan, pakkasin romuni ja olin liikkeellä noin kello 5:45.

IMG_20200714_063834
Aamukahvit keitin Ritnichokkan itäpuolen lammella. Samalla oli hyvä tutkailla sopivaa lumiränniä huipulle.
Käsivarren erämaa ja Reisan kansallispuisto
Lumiränniä ylös. Lumi helpotti kulkemista huomattavasti, vaikka paikoin jalansijaa saikin hakata kovaan hankeen.
Käsivarren erämaa ja Reisan kansallispuisto
Ritnichokkan masto. Masto toimii Virve-verkon tukiasemana.
Käsivarren erämaa ja Reisan kansallispuisto
Suomen korkein huippu, 1317 metriä.
2020-07-20_10-24-36
Ritnichokan ja Haltin välissä. Tuo väli on paikoin melko haastavaa kivikkoa kulkea.
IMG_20200714_102242
Haltin huipulla. Tämä oli jäänyt aiemmilla reissuilla tekemättä.
Käsivarren erämaa ja Reisan kansallispuisto
Huiputusten jälkeen matka jatkui polkua pitkin Pitsuskönkäälle.
2020-07-20_10-46-28
Ja lopulta Meekovaaran länsipuolelta Bierfejavren rantaan leiriin.

Päivä 7: Bierfejavri – Kilpisjärvi, noin 32,5km

Alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus olisi ollut kiertää Kahperusvaarat laaksoja pitkin, mutta edellispäivän huiput kasvattivat nälkää. Niinpä suunnittelin uuden reitin Kahperusvaaran huippujen kautta.

Käsivarren erämaa ja Reisan kansallispuisto
Kahperusvaarat. Melkoisia kivikasoja.
2020-07-20_10-54-01
Siktagurra. Tuolla kurun toisella puolen kulki ”ruuhkainen” Kalottireitti. Tällä puolen oli aika hiljaista.
2020-07-20_10-57-28
Tämä kaveri yritti vissiin varoittaa tulevasta.
2020-07-20_10-58-57
Kalottireitti lintuperspektiivistä. Siktagurran jälkeen nousin Kuonjarjoen tuvan pohjoispuolella olevalle 1143 metriä korkealle huipulle.

Kiivetessäni ylös huomasin selkäni takaa lähestyvät sadepilvet. Lisäsin vauhtia, jotta ehtisin nauttia maisemista ennen pilvien valumista päälle. Heti yllä olevan kuvan ottohetken jälkeen alkoi sataa.

Vaelluskenkinäni toimineet La Sportivan Bushidot olivat nähneet jo monta reissua ja pohjan kuviointi alkoi olla kulunut ja parhaat pito-ominaisuudet oli menetetty.

Olin suunnitellut meneväni vielä yhdeksi illaksi Salmijärvelle kalaan. Mutta sateen muutettua fiilikset tein pikaisen tilannearvion. Kello oli 12 ja tähän mennessä olin kävellyt tänään noin 10 km. Alkoi tuntua, että johan tätä tässä on nähty ja reissun tavoitteet saavutettu. Ei kiinnostanut sateessa kalastaminen. Niinpä huipulta alas tullessa syntyi uusi päätös. Minä kävelen pois täältä.

2020-07-20_11-01-26
”Johan tätä tässä on nähty ja reissun tavoitteet saavutettu. Minä kävelen pois täältä.”

Ihan suorinta tietä en kuitenkaan halunnut kävellä. Niinpä huiputin matkalla vielä yhden yli 1000 metrin huipun.

2020-07-20_11-03-21
Duolljehuhput. Rajamerkki huipulla 1080 metrissä.
2020-07-20_11-05-41
Saana. Tuolla horisontissa.

Kilpisjärvelle saavuin noin klo 18.00.

Varusteet ja eväät

Käsivarren erämaa on vaativa vaelluskohde. Seitsemän päivän ja 200 kilometrin vaellus voi äkkiseltään kuulostaa läpijuoksulta ja suorittamiselta. Sitä se ei kuitenkaan ollut. Ehdinhän kalastella monessa vedessä, istuskella katselemassa vesiputouksia ja nauttia näkymistä yli 1000 metrin huipuilta.

Kirjoitin muutama vuosi sitten jutun otsikolla ”Pitkän päivämatkan salaisuus”. Tuon artikkelin ”opein” tämäkin retki toteutettiin.

Ohessa ennen reissua ottamani valokuva, jossa oli lähes kaikki mitä mukaan lähti. Viime hetkellä heitin mukaan vielä 3/4 pitkät alushousut, pitkähihaisen aluspaidan ja villasukat, joita käytin yöllä. Yhteensä kaikki mukana olevat varusteet olivat siis melko kevyet.

Käsivarren erämaa ja Reisan kansallispuisto
Granite Gearin rinkan lantiovyöstä ja läppätaskusta taipuu kätevä vyölaukku. Nyt hyödynsin ominaisuutta lepopäivän kalastusretkellä.

Ravinto

Ihminen saa energian energiaravintoaineista, hiilihydraateista, proteiineista ja rasvoista. Hiilihydraatit ja proteiinit sisältävät noin 4 kcal/g ja rasva 9 kcal/g. Rasvat ovat siis energiatiheydeltään yli puolet tehokkaampia, kuin hiilihydraatit ja proteiinit.

Laskin evääni niin, että joka päivälle pitäisi saada noin 3000 kcal energiaa. Energiaravintoaineiden energiatiheyden perusteella näistä kaloreista yritin saada mahdollisimman suuren osan rasvoista. Ruoansulatuksen kannalta myös kuiduilla on merkitystä.

Osa gramanviilaajista kulkee ilman keitintä vain kylmillä eväillä. Itse tykkään juoda aamulla kuuman kahvin ja syödä illalla lämpimän päivällisen. Muuten olen tyytynyt kylmiin eväisiin, jotta saan minimoitua polttoaineen tarpeen.

Tässä keskivertopäiväni ruokavalio:

  • Aamupala
    • Kahvi, kuivaa muromysliä, 2 palaa Digestive keksiä, muutama lusikallinen maapähkinävoita.
  • Päivän aikana
    • TrailMix pussi, jossa tummaa suklaata, pähkinöitä ja kuivahedelmiä.
    • Sipsejä noin 150g / päivä. Pieneksi murskattuina lusikalla pakastepusseista syöden.
    • Pari lusikallsta maapähkinävoita.
    • Pari patukkaa
  • Päivällinen
    • Lisää vain vesi -tyyppinen retkiruoka. Joinain päivinä lisäksi kuivattua jauhelihaa.

Juomavesi

Kalottireitillä kulkiessani pisti silmään, että moni vaeltaja kantoi paljon vettä mukanaan. Kahden litran veden kantaminen lisää rinkan painoa kaksi kiloa. Ja lisäpaino lisää hikoilua, joka lisää nesteen tarvetta. Tästä syntyy kärjistäen oravanpyörä, jossa vettä kannetaan vain, jotta jaksettaisiin kantaa vettä.

On hetkiä, kun vettä pitää kantaa mukanaan. Sitä varten minulla oli mukanani 0,5 litran vesipullo. Kun lähdin kiipeämään huipuille, ja oletin, etten saa vesitäydennystä muutamaan tuntiin, täytin pullon ja suoritin niin sanotun Camel Up toimenpiteen. Camel Up tarkoittaa sitä, että ollessasi veden äärellä juot niin paljon kuin fysiologisesti on mahdollista. Pisin pätkä 0,5 litran pullon turvin taisi olla Ritnichokkan ja Haltin huiputukset tai Kahperusvaarojen huiput. Kelloa en katsonut, mutta mitään ongelmia ei veden suhteen ollut.

Käsivarren erämaa ja Reisan kansallispuisto
Rinkan lantiovyön taskussa kulkee kätevästi taittokuksa. Sopivan vedenottopaikan tullen sillä saa kauhottua muutaman kupillisen vettä suuhunsa. Eikä vettä tarvitse kantaa mukana juuri koskaan.

Huippuretki

Taas tuli kuljettua ”Järjellä luonnonvoimia vastaan”. Onnistunut retki oli yksi vaellusurani hienoimmista. Monta hienoa vesiputousta ja monta yli 1000 metrin huippua. Huippuretki!


0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *