PVM 2.7. / 11h54min / 26,06km / 2,5kph / 849 m ↗
Yöllä satoi reippaasti vettä ja aamu valkeni harmaana, mutta kuitenkin poutaisena. Aamiaiset naamariin makuupussin suojissa…niin onnistuu se keittimen käyttö majoitteessakin varovaisuutta noudattaen. Edessä oli taas pitkä päivä, joten aamupuuroon lisättiin reiluhko voinappi energiaa antamaan.
Aamiaisen jälkeen romppeet kasaan ja uutta suuntaa vaaksomaan kartalta. Jatkoimme avotunturissa kohti luodetta. Matkalla oli muutamia virkistävän kylmiä jokien ylityksiä.
Lounastauko vietettiin Várdun (nyppylä yllä olevassa kuvassa) juurella, jonka itäpuolelta tiputimme alas Gaskkasjohkan laakson sillalle. Alla oleva kuva on otettu sillalta. Eipä olisi joen ylitys näiltä paikkein ollut turvallista ilman siltaa.
Edessä oli jälleen mukavasti nousumetrejä ennen Visttásvaggin laaksoon laskua.
Tuo lasku osoittautuikin melkoiseksi kivirakaksi, jotka kyllä kävivät erittäin tutuiksi seuraavina päivinä. Gps jäljestä (linkki) näkeekin hyvin, kuinka teimme alkuun hölmön reittivalinnan pyrkiessämme pitämään saavutetut nousumetrit mahdollisimman pitkään. Järkevämpi vaihtoehto olisi ollut seurata maastoon muodostunutta polkua alemmas laaksoon.
Turvallisuus mielessä pyrimme välttämään isojen jokien kahlaamista. Tästä (kuva yllä) ei kannattanut yrittää yli, eikä se ollut tarpeenkaan, vaikka joen toiselle puolen oli karttaan piirretty polku. Valitsimme siis reitin Unna Reaiddávággin laakson pääuoman eteläpuolelta. Noustessamme ylös jyrkkää kivikkoa alkoi päivän pituus ja maaston haastavuus painaa puntissa. Luontoäiti muistutti meitä taas mahdistaan reippaalla toistaiseksi jatkuvalla sateella ja voimakkaalla takaapäin puhaltavalla tuulella. Kuorivaatteet pitivät veden ulkopuolella, mutta takaa päin lähes vaakana tullut vesi valui housuja pitkin väistämättä kenkiin kastellen sukat täysin. “Se on luonto pois mieheltä, kun perse kastuu” -sanontaa ei aivan päästy testaamaan. Leiripaikka piti valita monista vähemmän huonoista. Majoitteiden pystytys huikeissa tuulenpuuskissa ja piiskaavassa sateessa oli sitten jo melkoista tillilihaa…
Grammanviilaajan kissanruokapurkkikeittimen käyttö majoitteessa, jonka liepeiden alta pyörivät tuulenpuuskat puhalsivat suoraan sisään vaatii melkoista luovuutta, jotta sen saa tehtyä turvallisesti. Kerran piti kaataa kattilasta kiireesti vesi pois ja kipata kattila nurinpäin keittimen päälle, ettei tuuli levitä liekkiä liikaa varusteita kohti. Tuossa leirissä kädet olivat niin kohmeessa ja täynnä työtä, että kamera ei käynyt mielessäkään, ennen kuin pääsi bivyn ja makuupussin suojiin.
Tästä vielä kiinnostuneille tarkempaa dataa päivän matkasta (Garmin Connect).
0 kommenttia