Omatoiminen opintoretki Urho Kekkosen kansallispuistoon

Asetin alkukesän vaelluksen tavoitteeksi varusteiden testailun, oman suorituskyvyn tutkimisen sekä Urho Kekkosen kansallispuistoon tutustumisen niiltä osin, kuin aiemmilla retkillä en ollut päässyt tutustumaan. Poikkeuksellinen kevät lisäsi opintoretken sisältöihin vielä kelirikkoon ja tulvahuippuun tutustumisen. Tässä tämän omatoimisen opintoretken oppimispäiväkirjan ensimmäinen osa.

Teksti ja kuvat: Juhani Metsäpelto


ukk_web (93 of 139)

Retkeilyn suosio on viime vuosina lisääntynyt hurjaa vauhtia. Netin keskustelupalstoilla käy kova kuhina, kun muun muassa Suomen Ladun Nuku yö ulkona tapahtuman kaltaisten tapahtumien innoittamat uudet retkeilijät kyselevät vinkkejä kokeneemmilta. Itsekin olen pyrkinyt vastailemaan kysymyksiin ja jakamaan vinkkejä. Moneen jatkokysymykseen on kuitenkin jäänyt vastaamatta, koska tiedonjano on ollut niin kova, että jokaiseen facebook-ilmoitukseen ei ole ehtinyt reagoida.

Tämän oppimispäiväkirjan tavoite onkin oman oppimisprosessin lisäksi tarjota muillekin retkeilijöille mahdollisuuksia oppia uutta tai haastaa omia näkemyksiään. Vaikka oppimiskokemukset kirjataan tämän yhden retken kokemuksiin perustuen, taustalla vaikuttaa yli 10 vuoden harrastuneisuus ja muutama työvuosi retkeilyn parissa. Lisäksi on todettava, että vaikka kirjoitusasu on välillä jopa provosoiva, kirjoittajan motto kuuluu:

Ainoa väärä tapa retkeillä on, jos aiheuttaa vaaraa ihmisille tai ympäristölle. Muuten kaikki motiivit ja tavat ovat yhtä arvokkaita.

Tässä opintoretken ensimmäisessä osassa vedän reissua lyhyesti yhteen ja pohjustan seuraavia osia.

ukk_opintoretki2017 (2 of 33)

Harrijärvi 6.6.

Lapin kevät ja kesä etenivät tänä vuonna poikkeuksellisen hitaasti. Samaan aikaan kun olin vaeltamassa, Saariselkä Ski avasi laskettelurinteet kesäyön laskettelijoille. Tämä poikkeuksellinen kevät mahdollisti (pakotti) minulle tutustumisen kelirikkoon ja tulvahuippuun. Samalla kelirikko ja tulvahuippu pakottivat tekemään reittiin muutoksia, joita en saanut ilmoitettua etukäteen kotiin tai Kiilopään vastaanottoon. Yksinvaeltajan piti siis miettiä entistä tarkemmin, miten huolehtia omasta turvallisuudestaan. Kirjoitan myöhemmin kokemuksistani kelirikosta ja tulvasta sekä ajatuksia yksin vaeltamisesta ja sen turvallisuudesta ja mielekkyydestä.

Turvallisuuteen liittyy myös suunnistaminen. Itse en ole kantanut mukana GPS-paikanninta muuten, kuin muutamalla retkellä, joilla olen ollut vastuussa ryhmästä. Nytkin suunnistusvälineiksi varattiin kartta ja kompassi. Ne ovat kevyet ja idioottivarmat, kunhan niitä osaa käyttää ja ne ovat mukana. No, tällä retkellä viimehetken pakkaaminen ei sujunut ihan oppikirjan mukaan. Kompassi jäi Kiilopäälle ja huomasin tämän vasta Raja-Joosepissa. Onneksi ensiapulaukussa kulkee pieni varakompassi, jonka turvin uskalsin lähteä maastoon. Varakompassilla pystyi tarvittaessa suuntaamaan kartan, kunhan sitä malttoi pitää vaakasuorassa noin 20–40 sekuntia. Pienikin kallistaminen sai kompassin neulan hirttämään kiinni, joten suunnassa kulkemiseen nappikompassi ei oikein sovellu. Oma retkisuunnistukseni on melko suurpiirteistä ja lopulta aurinkoisessa säässä kompassin merkitys Lapin puistoissa ja erämaissa on lähes olematon. Kunnon kompassin unohtuminen siis mahdollistikin kivasti omien suunnistustaitojen vahvistamisen. Kirjoitan myöhemmin oppimiskokemuksia myös retkisuunnistuksesta.

 

DSC_0056

Tällä kompassilla ei tarvitse pohtia erantoa tai ymmärtää mitään suunnan ottamisesta.

Kelirikosta johtuen kahden ensimmäisen päivän aikana tuli monta seuruetta vastaan todeten, että Anterinmukasta eteenpäin ei pääse maastoon. Lunta oli kuulemma nivusiin asti. Joillain oli varresta umpeen teipatut kumisaappaat ja joillain pahasti vettyneet nahkakengät. Ja kaikilla painavan näköinen rinkka. Kesän Retki -lehdessä Benjamin Hokkanen haastatteli minua grammanviilaukseen ja bushcraftiin liittyen. Jutussa totesin, että grammanviilaus ei ole minulle itsetarkoitus, vaan se mahdollistaa retkiä, jotka muuten jäisivät tekemättä. Tämän alkukesän retki voidaan nyt lisätä tuohon listaan. Retki oli paikoitellen todella raskas ja mieli ajoittain todella tumma. Mutta kun muut joutuivat kääntymään takaisin, minä jatkoin matkaa. Tämä ei ole itsekehu, vaan hämmästely sitä kohtaan, että niin harva pohii tosissaan varusteitaan ja vakiintuneita käytänteitään. Yleisesti esimerkiksi ajatellaan, että retkeilijän tulisi pystyä pitämään jalat kuivina tai seuraa varmuudella rakkoja tai muita ongelmia. No, minä vaelsin kahdeksan päivää hangessa ja lätäköissä kengät ja sukat läpimärkinä ilman ongelmia. Oppimispäiväkirjassa tullaankin pohtimaan varusteita ja erityisesti jalkinekysymyksiä.

ukk_web (68 of 139)

Monen puron pohja oli vielä jäässä. Sikälikin oli hyvä, että ylitykset tehtiin pitävällä maastojuksukengällä.

ukk_opintoretki2017 (16 of 33)

Sanotaan, että yksi kilo jalkineissa vastaa kolmea kiloa rinkassa. Mikähän olisi oikea suhdeluku näissä olosuhteissa?

Kevyt rinkka mahdollistaa myös pitkät päivämatkat. Tämä toteamus saa lähes aina vasta-argumentikseen, että ”retkellä ollaan nauttimassa ja hakemassa elämyksiä, eikä suorittamassa”. Vasta-argumentti on mielestäni paradoksi, eikä sen esittäjä useinkaan ole perehtynyt asiaan kovin monipuolisesti. Pitkät päivämatkathan monella tapaa mahdollistavat enemmän kokemuksia ja elämyksiä. Vai kuinka moni yli 20 kilon rinkkaa kantava voi haaveilla käyvänsä viikon aikana Tahvontuvalla saunassa, Sokostin huipulla keskiyön auringossa, tutustumassa edestaisin (16km) Karapuljun autiotupaan, vain koska se on näkemättä ja lopuksi käyvänsä Pyhä-Nattasella ja kävelevänsä Ruijanpolkua Kiilopäälle savusaunaan? Ja kaikki tämä ilman kiireen tuntua. Pitkät päivämatkat siis todellakin mahdollistavat enemmän kokemuksia. Pitkät päivämatkat eivät kuitenkaan perustu pelkästään kevyeen rinkaan, vaan vaativat paljon muutakin osaamista ja tiettyjä valintoja. Hyvästä kunnosta ei ole haittaa, mutta säännöllistä lenkkeilyharrastusta pitkät vaellukset eivät vaadi. Myös näistä pitkien päivämatkojen ”salaisuuksista” seuraa oppimiskokemuksia seuraavissa oppimispäiväkirjan osissa.

ukk_web (118 of 139)

Terävä-Nattasen huipulta aukeaa komeat näkymät Sompion luonnonpuiston soille. Hetken nautiskelun jälkeen matka jatkui Pyhä-Nattaselle.

ukk_web (122 of 139)

Pyhä-Nattasen huipulla nautittiin päivästä ja maisemista noin tunnin verran. Takana noin 30 km ja leiriin vielä noin kuusi kilometriä. Pitkän päivän aikana ehtii siis todellakin kokea enemmän.

Tämän retkiyhteenvedon päätän karkeasti piirrettyyn reittiselostukseen. Matkaan lähdin 6.6. noin kello 16:00 ja Kiilopäälle saavuin 13.6. noin kello 15:00.

Matkaa kertyi noin 200-210 kilometriä.  Reitti karkeasti Raja-Joosepi – Harrijärvi – Anterinmukka – Anterinjoki – Tahvontupa – Sokosti – Luiro – Karapulju – Luiro – Tuiskukuru – Kopsusjärvi – Terävä-Nattanen – Pyhä-Nattanen – Sompionjärvi – Kiilopää.

Karkeasti piirretty reitti.


Huiliyön jälkeen kiipesin vielä ihmettelemään yötöntä yötä Kiilopään huipulle. Ja hyvä niin, koska muutaman metrin päähän lensi myös kaksi talvipukuista kiirunaa ottamaan mittaa toisistaan sekä täydentämään taas yhden kokemusrikkaan huippuretken!

ukk_web (139 of 139)

ukk_web (134 of 139)

ukk_web (133 of 139)

 

-JMetsis

6 kommenttia artikkeliin ”Omatoiminen opintoretki Urho Kekkosen kansallispuistoon

  1. Hyvin mielenkiintoista. Itsellä heräsi kiinnostus kuorman keveyteen puolisen vuotta sitten ja ensi viikolla on ensimmäinen vaellus kevyemmillä kamppeilla. Odotan mielenkiinnolla miten varusteet toimivat ja miten minä toimin näillä varusteilla. Paljon on oppimista edessä, mutta vuosi sitten oli reilun kymmenen kiloa painavampi rinkka, eli huomattava parannus on jo tapahtunut.

    Vastaa

    1. Hauskaa reissua! 10 kg on melko merkittävä pudotus, eli varmasti tulee aivan erilainen retki, kuin aiemmat ovat olleet. Vaeltaminen on nautintoa, kun hartiat eivät ole jatkuvasti kipeät ja jalka nousee kevyemmin hankalissakin paikoissa.

      Vastaa

  2. Hei, mielenkiinnolla odotan postaustasi varusteistasi. Olen lähdössä kolmen viikon kuluttua Kaldoaiviin ja pohdin parhaillaan mukaan otettavia tavaroita. Olisi mukava kuulla mistä voi keventää. Kauniita kuvia sinulla oli myös tässä jutussasi.

    Vastaa

    1. Kiitos palautteesta. Katsotaan saanko jutun ulos niin, että ehtisit ottaa siitä ideoita jo Kaldoaivin reissuun. Seuraava postaus tuosta retkestä käsittelee jalkineita. Toki nekin ovat merkittävässä roolissa varusteiden keventämisessä. Juuri laskeskelin, että ensimmäiset vaelluskenkäni versus nykyiset ”vaelluskenkäni” vastaisivat rinkan painossa pudotettuina kiloina jopa noin 5-8 kiloa.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *