Voiko märin jaloin vaeltaa?

Kuivin jaloin on keskimäärin mukavampi kulkea, kuin märin jaloin.  Sanotaankin, että silloin kun jalat tai perse on märkä, on mieli maassa ja toimintakyky heikkenee. Mutta mitä saavutetaan, jos luovutaan ideasta, että jalat pitäisi pyrkiä pitämään jatkuvasti mahdollisimman kuivina? Tai mitä seuraa, kun vaeltaa kahdeksan päivää jalat jatkuvasti märkinä?

Teksti ja kuvat: Juhani Metsäpelto


Kevyempää etenemistä

Ensimmäiset vaelluskenkäni painoivat karvan päälle kilon per kenkä. Nyt kävin Urho Kekkosen kansallispuistossa jalkineilla, jotka painoivat 373g per tossu. Yhteensä jalkineet ovat siis keventyneet noin 1,4 kiloa. Yleisen laskuopin mukaan tämä tarkoittaisi rinkassa jopa 5–8 kilon painonpudotusta. Jos molemmat jalkineet punnittaisiin märkinä, olisi erotus vielä selvästi suurempi. Jalkineiden painolla siis todellakin on merkitystä.

Raskailla jalkineilla viime (Kebnekaise) ja tämän kesän (Urho Kekkosen kansallispuisto) retket olisivat jääneet tekemättä. Näiden kokemusten perusteella tulen tuskin enää koskaan ostamaan järeitä nahkakenkiä.

Vettyneet nahkakengät Karhunkierroksen jälkeen (2007). Pian tämän jälkeen nämä jalkineet saivat lähtökomennon.

ukk_web (108 of 139)

Evolution of hiking shoes. Pitkälle on tultu noista ensimmäisistä jalkineista.

Nopeampia, helpompia ja turvallisempia vesistön ylityksiä

Lähes jokaisella vaelluksella tulee vastaan tilanteita, jolloin pitää kahlata joen yli. Sitä varten mukana kannetaan kahluujalkineita, jotka vaihdetaan jalkaan silloin, kun vaelluskengissä ei varsi riitä. Kahlaaminen vie yleensä aikaa ja voi olla tietyn asteista riskin ottoa.

Perinteisesti vesistön ylitys kahlaamalla menee näin:

  1. Saavut joen rantaa
  2. Kuljet rantaa edestakaisin etsien paikkaa, josta voisit päästä kuivin jaloin yli. Pian kuitenkin toteat, että taitaa mennä kahlaamiseksi
  3. Pudotat rinkan
  4. Riisut kengät ja sukat (ehkä housutkin)
  5. Irrotat rinkasta kahluujalkineet
  6. Pakkaat sukat ja vaelluskengät mukaan
  7. Nostat rinkan selkään
  8. Ylittäessä kylmä vesi turruttaa jalat
  9. Huonosti istuvilla ja huonon pidon omaavilla Crocseilla (tai kopioilla) jokainen askel vaatii tarkkaavaisuutta ja eteneminen on hidasta. Joskus pitää pelätä, että virta irrottaa Crocsin kantaremmin ja vie tossun mennessään.
  10. Saavut vastarannalle
  11. Tiputat rinkan
  12. Kuivaat jalat
  13. Puet sukat ja kengät
  14. Pakkaat ylitysjalkineet (jos ne ovat vettä imevää sorttia, kannat taas painavampaa rinkkaa. Ja ovathan ne kuivinakin rinkassa painona.)
  15. Nostat rinkan selkään ja jatkat matkaa.

Maastojuoksukengillä vesistön ylitys menee näin:

  1. Saavun joen rantaan ja säädän (tarvittaessa) lennosta pikalukollisia vaellussauvoja vähän pidemmiksi
  2. Kävelen varovaisuutta noudattaen joen yli.
  3. Jatkan matkaa ja tarvittaessa lyhennän sauvoja kävellessä.

Sillä että sietää hetkellisesti märkiä jalkoja, saavutetaan siis merkittävästi nopeampia ja usein turvallisempia ylityksiä.

ukk_web (68 of 139)

Kun jokien pohjat ovat jäässä, tulee kahlaamiseen pientä lisäjännitystä.

UKK-puiston vaelluksen loppumatkasta Ruijanpolulla tuli kaksi seuruetta vastaan. Ensimmäinen kaksikko varoitteli kohta tulevasta ylityksestä, jossa oli pitänyt riisua housutkin. Seuraava kolmikko kertoi, että 50-100 metriä ylävirran puolelta oli löytynyt tukki, jota pitkin ylitys oli onnistunut lähes kuivin jaloin. Saavuttuani joelle, totesin, että kaksi metriä polun sivusta pääsee turvallisesti yli, kunhan vaellussauvoista saa hyvän tuen ja suhtautuu jalkineiden kastumiseen hälläväliä asenteella. Eli jälleen säästyi reilusti aikaa mukavampiin askareisiin, kuin erämaassa strippaamiseen.

Jälleen säästyi reilusti aikaa mukavampiin askareisiin, kuin erämaassa strippaamiseen.

Tulva-aikaan päivittäinen  ajansäästö nousi jo todella merkittäväksi. Ylityksiä, tulvalammikoita tai märkää lunta oli jatkuvasti ja kaikkialla. Kiertely, kaartelu ja kahluujalkineiden kanssa puljaaminen olisivat varmasti puolittaneet monen päivän matkan. Tosin nyt jouduin siis vaeltamaan kahdeksan päivää märin jaloin.

Satunnaisia märkiä videopätkiä matkan varrelta. Mukana mm. Luirojoen tulva Karapuljun kohdalla. Viimeinen klippi pätkältä, jolla oli helpointa kulkea joen pohjaa ja/tai penkkaa pitkin. Muualla reilusti upottavaa lunta.

Jopa kuivemmat jalat

Retkeilijät ovat perinteisesti pyrkineet välttämään märkiä jalkoja kuin ruttoa. Ajatellaan, että märistä jaloista seuraa väistämättä rakkoja tai muita ongelmia. Siksi valitaan kumisaappaat tai korkeavartiset vedenpitävät nahkakengät. Ja lopulta jalat ovat kuitenkin usein märät, vaikka maasto olisi täysin kuiva. Optimiolosuhteissa Gore-tex -kalvollinen tai vastaava jalkine saattaa kyllä hengittää riittävästi, mutta rehellisesti sanottuna ainakin omat kokemukseni ovat, että kalvokengillä sukat ovat lähes aina vähintäänkin hikisennihkeät. Ja kun reissun päällä kastelet kalvollisen kengän, on sen kuivaus tuskallisen hidasta.

Polkujuoksukengillä jalka kyllä kastuu ajoittain, mutta hengittävä ja vähän vettä imevä kenkä kuivuu nopeasti. Lopulta polkujuoksukengillä vaeltava saattaakin vaeltaa useammin kuivin jaloin, kuin järeämmillä kengillä vaeltava. Ja vaikka sukat välillä kastuisivatkin, märät sukat polkujuoksukengissä aiheuttavat vähemmän harmia, kuin märät sukat nahkakengissä.

ukk_web (39 of 139)

Pidemmillä tauoilla annetaan jaloille ilmakylpyjä.

Vähemmän rakkoja

UKK-puiston retkellä olosuhteet olivat poikkeukselliset, joten vaelsin lopulta lähes koko matkan (205 km) märin jaloin. Pääsin siis testaamaan oikein tosissani, seuraako jatkuvasti märistä jaloista ongelmia.

Minulle tulee rakkoja todella harvoin, mutta kokemusteni perusteella polkujuoksukengillä rakkoja tulee jopa vielä harvemmin, kuin järeämmillä jalkineilla. Pehmeämmät tossut myötäilevät jalan liikettä paremmin, jolloin iholle asti pääsevä hankaus jää vähemmälle. Vastaavasti järeä vaelluskenkä ei myötäile yhtä hyvin jalan liikkeitä, jolloin kengässä vähänkin liikkuva jalka saattaa pidemmän päälle aiheuttaa hiertymiä. Toki jalkineen on oltava jalkaan sopiva, sillä yhteensopimaton jalka-kenkä -yhdistelmä aiheuttaa aina takuuvarmasti ongelmia.

Kenkiä valitessa unohdetaan muiden suositukset ja testiartikkelit ja keskitytään vain omiin tuntemuksiin.

Oma reseptini rakkojen ennaltaehkäisemiseksi on seuraava:

Istuva, mutta riittävän tilava jalkine. Jalkineen tulee olla hyvin istuva, mutta ei napakka. Erityisesti varpaille tulee jättää reilusti tilaa, jotta päivän/viikon aikana turpoava jalka mahtuu kenkään kivuttomasti. Uusien kenkien ostaminen onkin aina iso projekti, jonka aikana kierretään monia kauppoja ja sovitetaan kymmeniä kenkäpareja. Sovittaessa jalassa on aina kaksi sukkaa päällekkäin, joskus kolme. Kenkiä valitessa unohdetaan muiden suositukset ja testiartikkelit ja keskitytään vain omiin tuntemuksiin.

Tuplasukka. Olen käyttänyt aina kahta sukkaa päällekkäin. Koska en ole juuri koskaan saanut rakkoja, en uskalla kokeilla toisesta sukasta luopumista. Tuplasukan idea on, että mahdolliset hankaukset jäisivät sukkien väliin. Ihoa vasten oleva napakka alussukka (liner) pysyy paikallaan ja mahdollisesti siirtää kosteutta poispäin jaloista. Vedenpitämättömien kenkien pariksi voi lisäksi ottaa mukaan niin sanotut höyrysulkusukat (vapour barrier). Tarpeen vaatiessa märkään kenkään voi sujauttaa kuivat sukat vb-sukkien suojassa. Jalka saattaa hikoilla, mutta kahlauksissa kylmä vesi ei pääse iholle asti, jolloin jalka pysyy paremmin lämpimänä.

Aikainen reagointi. UKK-puiston retkellä minulla oli loppumatkasta jaloissa yhteensä kolme eri teippausta (heikosti sisäänajettujen kenkien takia). Maalikylillä teippien alta ei paljastunut yhtään rakkoa. Teipit oli laitettu aina heti, kun mieleen oli hiipinyt ajatus, että ”voikohan tuosta tunteesta seurata ongelmia”. Viikko reissun jälkeen toisesta kantapäässä lähti 5mm alalta nahka. Eli tuohon kantaan oli päässyt syntymään jonkinlaista hankausta, mutta aikaisen reagoinnin ansiosta siitä ei aiheutunut reissun päällä harmia.

Oman reseptini lisäksi tiedän joidenkin käyttävän erilaisia voiteita ja/tai hoitavansa jalkojen kovettumia kuntoon ennen retkeä. Näistä minulla ei vielä ole kokemusta (koska ei ole ollut tarvetta).

ukk_web (23 of 139)

Jalka noin 10 tunnin märkäjalkavaeltamisen jälkeen.

Ei muitakaan ongelmia

Rakkojen lisäksi märistä jaloista voisi kuvitella seuraavan muitakin ongelmia. Ehkä vakavimmin otettava riski liittyy jalkojen paleltumiin (duodecim -linkki).  Taannoin 80-luvulla Falklandin sodassa huomattiin, että kun sotilaiden  jalat olivat pitkiä ajanjaksoja jatkuvasti märkinä (yli 0°C lämpötiloissa), saattoi niihin kehittyä hermostovaurioita aivan kuin ne olisivat paleltuneet pakkasessa. UKK-puiston retkellä kahlasin pitkiä aikoja lumessa märin jaloin. Kerran kävelin noin 500m joen pohjaa vain, koska muualla oli nivusiin asti lunta. Ilman lämpötila oli päiväsaikaan noin 10-20 astetta, mutta voisi kuvitella, että jatkuva lumessa tai sulamisvesissä kahlaaminen olisivat aiheuttaneet kylmettymistä.  Oletan, että riittävän väljä kenkä (aineenvaihdunta pysyy käynnissä) ja riittävän aktiivinen liikkuminen estivät jalkojen palelemisen. Lisäksi minulla oli mukana  SealSkinzin sukat, jotka hidastivat kylmän ja lämpimän veden sekoittumista, mutta eivät toiveista huolimatta olleet vedenpitävät. (Aiemmista SealSkinzin sukista minulla on positiivisiakin kokemuksia, mutta tämä vähällä käytöllä ollut kaksi vuotta vanha pari vuoti kuin seula.) Suunnistajien suosimat neopreenisukat eivät nekään estä jalan kastumista, vaan hidastavat vain veden vaihtumista jalan iholla ja näin pitävät jalat lämpiminä. Vakavempien vaurioiden välttämisen avain on jalkojen saaminen kuiviksi ja lämpimiksi levon ajaksi.

Toistaiseksi olen siis välttynyt kaikilta pelätyiltä ongelmilta, vaikka olen taivaltanut pitkiä matkoja vaativissakin olosuhteissa märin jaloin.

ukk_opintoretki2017 (26 of 33)

Ensi 20-40 senttiä lunta ja sitten 10 senttiä vettä, mutta ei ongelmia.

 

Jalkine suhteessa rinkan painoon ja kuljettavaan maastoon

Usein ajatellaan, että painava rinkka vaatii parikseen tukevat kengät. Rinkan painon ja jalkineiden tukevuuden yhteys ei kuitenkaan ole lineaarinen. Jalkineiden tukevuutta on syytä pohtia kokonaisuutena suhteessa rinkan painoon, kuljettavaan maastoon ja omien jalkojen tarpeisiin. Valintaa tehdessä ei  pitäisi tyytä yleisiin ”totuuksiin” tai muiden suosituksiin. Omia tarpeita tai rajoja ei voi tietää kokeilematta. Testaa siis keveitä kenkiä ensin vaikka lyhyillä lähiretkillä.

Sisäänajoin LaSportivan Bushido kengät oppilaiden kanssa tehdyllä kahden yön vaelluksella Teijon kansallispuistossa. Tuolla reissulla rinkan paino oli arvioilta noin 25kg (paljon toimintarastien varusteita mukana), mutta kevyet kengät eivät aiheuttaneet mitään ongelmia. UKK-puiston retkellä rinkan paino oli noin 13–6 kiloa, ja välillä rakkakivikko tuntui kengän pohjan läpi häiritsevästi. Häiritsevät hetket olivat kuitenkin niin harvassa, että keveydellä saavutetetut hyödyt pesivät ne mennen tullen.

ukk_web (124 of 139)

Rinkka loppupunnituksessa. Kuusi kiloa ei kaipaa rinnalleen tukevia kenkiä.

Yhteenveto

Tämän sivuston ylätunnisteessa todetaan Huippuretki – järjellä luonnonvoimia vastaan. Tämä jalkinekysymys menee juuri tuohon kategoriaan.  UKK-puiston opintoretken kokemusten perusteella uskallan osin ampua alas monia ”märkäjalkavaeltamista” vastaan esitettyjä argumentteja. Omalla harkinnalla ja järjellä tehty jalkineiden(kin) keventäminen voi tarjota parempia valmiuksia taistelussa luonnonvoimia vastaan.

Tässä vielä tiiviisti kokemuksiini perustuvat vinkit ”märkäjalkavaeltamiseen”:

  1. Riittävän väljä jalkine, joka mahdollistaa turvonneenkin jalan verenkierron ja aineenvaihdunnan jatkumisen, sekä ennaltaehkäisee rakkojen syntymisen.
  2. Mahdollisuus tarvittaessa estää tai hidastaa kylmän veden pääsy iholle (vapour barrier liner tai muovipussi).
  3. Tuplasukka.
  4. Pienet säärystimet, jotka estävät roskien pääsyn kenkään.
  5. Aikainen reagointi havaittuihin tuntemuksiin. Ikinä ei pidä odottaa seuraavaan taukoon, vaan hoitaa mahdollinen ongelma heti.

Jätä omat vinkkisi tai ajatuksesi muidenkin luettavaksi kommenttikenttään.

-JMetsis

3 kommenttia artikkeliin ”Voiko märin jaloin vaeltaa?

  1. Excellent, huippu kirjoitus!

    Lämpötilalla on omien kokemusten mukaan iso merkitys siihen kuinka pitkälle märkäjalkaisuutta kannattaa venyttää. Mutta ainakin lämpimässä kesäsäässä se vapauttaa mahtavasti. Vielä kun jättää kevyen jalkineen vieläkin kevyemmäksi eli tukemattomaksi ja ohutpohjaiseksi, ei tarvitse miettiä kannettavan taakan painoakaan, edes pahoissa maastoissa. Hyvä tuntuma on jalan paras turva.

    Vastaa

    1. Kiitos palautteesta! Ja hyvästä jatkopohdinnasta! Tuo paljasjalkakenkävaeltaminenkin pitää vielä testata.

      Vastaa

  2. Hyvä kirjoitus tämän kaiken varustehifistelyn keskellä.

    Olen päätynyt itse samaan tulokseen kengissä ja kokeillut tätä periaatetta myös takissa ja housuissa. Ja todennut, että nopeasti kuivuvat on paremmat kuin vettä pitävät kalvokamppeet (vuotaa kuitenkin ja kuivattava nekin on). Liikunta pitää ukon lämpimänä märkänäkin. Pysähtyessä suojaan ja repusta kuivaa päälle.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *